Porilaine on ku takiaine, sanoo Nooralotta Neziri

Poriin paluumuuttanut Nooralotta kertoo, mikä veti hänet takaisin Poriin ja miltä paluu kotimaisemiin tuntuu.

“Nainen voi lähteä Porist, mutta Pori ei koskaan naisesta”, Nooralotta Neziri sanoo.

Porista kotoisin oleva urheilija muutti Jyväskylään vuonna 2017 uuden valmentajan perässä, toteuttamaan unelmaansa urheilun saralla. Nyt nainen on kuitenkin taas Poris.

Vaikka Jyväskylään oli helppo kotiutua, niin nyt Nooralotasta on ihana olla taas kotona.

“Aluksi vähän epäröin miltä tuntuu muuttaa takaisin pienempään kaupunkiin, mutta oon nyt tosi tyytyväinen että muutin. Pori on mun silmissä virkeä kaupunki, jossa riittää tekemistä!”, Nooralotta kehuu.

Porissa vierailevien kannattaa Nooralotan mielestä käydä katsomassa ainakin Yyterin hiekkarannan alue sekä Kallon alue. Kallon alueella piirtyvät jylhät kalliot aivan merenrannassa.

“Ulkopaikkakuntalaiset ihmettelevät aina, kuinka Yyterin kaltainen paikka voi olla Suomessa. Olen myös kuullut, että Pori on tosi lapsiystävällinen matkakohde”, Nooralotta vinkkaa.

Kuntamarkkinointi puri

“Porisuhdeneuvojan videoiden kattelu ei ainakaan haitannut takaisinmuuttoa, ja voin kyllä allekirjoittaa siinä näkyvän porilaisen asenteen”, Nooralotta naurahtaa.

Porilaiset voivat Nooralotan mukaan vaikuttaa tylyiltä, koska porilainen huumori on luonteeltaan piikittelevää.

“Porilaiset on siksi mun mielestä kuin takiaisia: ulkopuoli on piikikäs, mutta me takerrutaan tiukasti kiinni lojaaleina ystävinä, kun oikea kohde löytyy”, Nooralotta sanoo.

Nooralotan TOP3 Porissa:

  • Porilainen huumori
  • Elämisen helppous
  • Meren lähellä oleminen.